Miehen Kuva: Miestyön foorumi I
Lajissaan ensimmäinen valtakunnallinen miestyön foorumi järjestettiin 19.-20.5.2008 Ristiinassa, Etelä-Savossa.
Ajatus foorumista oli saanut alkunsa jo keväällä 2007 Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskuksen ja mikkeliläisen Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n Miesten aseman työntekijöiden työkokouksessa. Ilmaan oli heitetty ajatus siitä, kuinka paljon ympäri Suomea miehiä kohdataan asiakastyön eri konteksteissa ja kuinka tärkeää olisi saada näitä toimijoita saman pöydän ääreen.
Siitä sai alkunsa 1. valtakunnallinen miestyön foorumi otsikolla Miehen kuva ja järjestävinä tahoina toimivat Miesten keskus ja Miesten asema.
Tavoitteena oli kerätä koolle mahdollisimman monien eri ammattialojen edustajia ja ryhtyä luomaan ”miehen kuvaa” eri ammatillisista viitekehyksistä käsin. Minkälainen kuva miehestä on poliisilla, sosiaalityöntekijällä, opettajalla, päihdetyöntekijällä, tutkijalla jne.? Mitä eroja tai samankaltaisuuksia tuossa kuvassa on? Miten mies asiakkuudessaan näyttäytyy?
Tavoite toteutui ja toukokuun puolivälissä 2008 hotelli Heimari Saimaan rannalla täyttyi varsin moniammatillisesta joukosta. Paikalla oli osallistujia niin ministeriöistä, yliopistoista kuin päihde- ja
kriminaalihuollosta, ensikodeista ja psykiatrian puolelta samoin kuin eri järjestöistä, poliisista ja lastensuojelusta.
Ammattilaisten kirjo oli siis varsin laaja ja osallistujista noin 70 % oli miehiä ja 30 % naisia.
Jo markkinoinnissa lähdettiin liikkeelle siitä, että ketkä ylipäätään kohtaavat työssään miehiä, ei siitä, että vain mies voi tehdä työtä miesten kanssa.
Kuitenkin paikalla oli sosiaali-, terveys- ja opetusalan sukupuolijakauman vastaisesti enemmistö miehiä, mikä kertonee myös omaa tarinaansa muun muassa vertaisuuden kaipuusta miehenä ja edellä mainittujen alojen ammattilaisena.
Miehen kuvaa lähdettiin rakentamaan asiantuntija-alustusten avulla. Etelä-Savo
n sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri alusti suomalaisen miehen terveydentilasta tutkimusten valossa ja elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila jatkoi isän ja pojan välisen suhteen avaamisella ohjaamansa dokumenttielokuvan ”Isältä pojalle” välityksellä.
Alustusten jälkeen siirryttiin ammattialojen mukaan rakennettuihin ryhmiin keskustelemaan miehen kuvasta.
Ensimmäinen foorumipäivä päätettiin risteilemällä keväisellä Saimaalla, saunomalla sekä vapaamuotoisella seurustelulla.
Toisen päivän aamu aloitettiin ryhmätöiden purulla Balint-menetelmää käyttäen.

Ryhmätöiden purkaminen 20.5.2008
-
miehen emansipaatio (voimaantuminen, vapautuminen): uusien elämänalueiden haltuunotto
-
yhteisölliset ja yksilölliset odotukset: tasapaino
-
miehen suhde isyyteen, vanhemmuuteen ja hoivaan (-> yhteisöllisyys) - aikuisena oleminen/vastuu
-
sukupolvien välinen siirtymä
-
sosiaalisen itsen/minän kasvu (freudilainen lipsahdus... yksilöllisyys -> yhteisöllisyys)
-
vapaus olla mies - miehen määritelmä? --
-
positiivinen miehenkuva - yhteisöllisyys (tekoja, läsnäolemista) miehen voimavarana
-
miehen puheen ja vuorovaikutuksen erilaisuus - puheen merkitys?
-
miehen/miehuuden määrittäminen naisen/naiseuden kautta
-
narratiivisuus
-
hiljaisuus jaettua ymmärtämistä (?)
-
mies on...vain mies
-
roolikonfliktit --
-
mieheksi tulemisen kasvuprosessi: aikaan ja paikkaan sidottua
-
miehen kuva miesten luomana/määrittämänä <-> vuorovaikutusta eri sukupolvien välillä (yhteiskunta muuttuu)
-
isoisän merkitys nykypäivänä
-
hyväksytyksi tuleminen (...mikä on "riittävää" miehenä olemista) --
-
miehen kohtaaminen - ihmisen kohtaaminen (asiakastyössä...kontekstuaalisuus)
-
isyyden prosessi: paikan ottaminen (?)
-
miehenä oleminen - ihmisenä oleminen (olemisen vaikeus...vastuun siirtäminen naisille?)
-
miehenä oleminen "isyyden ulkopuolella"
-
ihan hyvä mieheksi...määrittelystä kohtaamiseen, ihmisen kohtaamiseen
-
mistä mies tietää, että hän tulee ymmärretyksi ja kuulluksi? --
-
ihmisestä puhuminen miehen sijaan
-
sukupuolimallien moninaistuminen ja hälveneminen (osa ongelmaa?)
-
mikä on se miehen malli, mitä lopulta välitetään?
-
naisten emansipoituminen...naisten tulo ns. miesten rinnalle (miesten "tarpeellisuus"?)
-
isyyden/arjen tukeminen (yksin elävät miehet)
-
yleiskuvan muodostamisen mahdollisuus/mahdottomuus
-
tosi mies? --
-
miehen arvon rakentuminen ja olemassaolon oikeutus vain isyyden kautta?
-
...isyyden kautta hoidon piiriin (väkivaltatyön konteksti)
-
mielikuvien merkitys asiakastyössä -> kohtaaminen
-
fyysinen, henkinen ja sosiaalinen rooli (herätä vastuuseen kaikilla alueilla)
-
ihmiseksi kasvaminen - ajassa oleminen --
-
miehen kieli? <- auttamisen mahdollisuudet
-
kunnian merkitys miehelle (miehisyyden menetys - vastuun ottaminen takaisin)
-
miksi miehen kuvaa halutaan määritellä (uudelleen) juuri nyt? (...funktionaalisuus)
-
maahanmuuttajamiesten miehen kuva (patriarkka?)
-
heteronormatiivisuus - normatiivinen heteroseksuaalisuus
1. miestyön foorumi sai kokonaisuudessaan hyvän palautteen osallistujilta niin järjestelyiden, sisällön kuin verkostoitumisen mahdollistumisen osalta. Osallistujilta kerättiin palaute ja kehittämisehdotuksia, joita hyödynnetään tulevien foorumien suunnittelussa.
Miehen kuva-foorumista sanottua:
- "Ajatuksia & tunteita, ristiriitaisiakin herättävä"
- "Mies (Visa Koiso-Kanttila) antoi työn puhua puolestaan. Ja osoitti osan haavoistaan. Tämä herätti keskustelua."
- "Ryhmät olisivat voineet olla heterogeenisempiä."
- "Upeat maisemat ja illan kruunasi sauna kylmine vesineen"
- "Hyvää keskustelua ja mielenkiintoisia näkökulmia"
- "Hyvä pelin avaus! Tästä on hyvä jatkaa!"
- "KIITOS!"
- "Ohjelma rakennettu hyvästi väljäksi, tuntui hyvältä ettei ollut puukattu liian paljon ohjelmaa."
- "Verkostoitumiselle ja tauoille oli jätetty paljon tilaa, mikä oli hyvää. Ensi kerralla voisi tosin olla enemmän teoreettista/tieteellistä sisältöä tai asiantuntijaluentoja."
- "Pitkästä aikaa tuli loistavia keskusteluita sekä pienryhmissä että 'pikkuporukoissa'"
- "Kiitokset! Naisvaltaisessa työyhteisössä työskentelevälle avasi ja avarsi näköaloja."
- "Kiitokset. Visa Koiso-Kanttilan pyytäminen seminaariin oli todella hyvä veto. Ajattelemisen aihetta pitkälle."
- "Aihe, joka jäi mietityttämään: miestyötä on tehty pitkään. Miten siirtää sitä tietoa/toimivia käytänteitä sukupolvelta toiselle - mentorointityötä miestyön sisällä? Voisko olla osa miestyön foorumia? Kiitos.”
- "Kiitos! Näkökulmaa työhön, vahvistusta tietyille tavoille toimia ja uusia harkinnassa"
|